JULKISEN TAITEEN SUUNNITELMA JA TOTEUTUS
Projektin
luonne: Tilaustyö
Sijainti:
Vantaa, Veromies, Aviapolis
Asiakas:
Vantaan kaupunki
Sijoittuminen
Projektissa toimimme osana puistoja suunnittelevaa tiimiä, jossa vastuualueenamme oli julkinen taide. Suunnittelualue sijaitsee Vantaalla Veromiehen kaupunginosassa pohjoisen Aviapolisaseman ja Teknobulevardin välisellä alueella. Taideteossarja sijoittuu Tiiranpuistoon, Karhumäenkalliolle, Karhumäenpuistoon ja Karhumäenaukiolle.
Suunnitelman kuvaus
Puistoketjuun suunniteltujen teosten innoittajana on ollut Karhumäen veljesten toiminta ilmailun uranuurtajina Suomessa sekä nykypäivän ilmailuun liittyvä viestintä. Teoksia on toteutettu veistotaiteen tekniikoin, grafiikan ja installaation keinoin sekä piirtäen. Esimerkiksi piirtäminen tapahtui jyrsintätekniikkaa käyttäen paperin sijaan betoniin ja sisältö on tuotettu muun muassa sosiaalisen median kautta.
Tiiranpuistossa taiteen lähtökohtana on lintuperspektiivi, Karhumäenkalliolla pysähdytään puolimatkan etapille, Karhumäenpuistossa päästään nousukiitoon ja Karhumäenaukiolla visioidaan tulevaisuuden näköaloja yleisöä osallistaneessa teoksessa. Teoksissa on huomioitu visuaalisuuden ohella myös toiminnallisuus - esimerkiksi veistokset toimivat samalla istuimina. Joissakin teoksissa toiminnallisuus taas ilmenee pysähtymisen sijaan liikkeessä ja funktionaalisuus siinä, että teos on integroitu tien pinnoitukseen.
Projekti toteutettiin vuosien 2014-2017 välisenä aikana.
Tiiranpuisto
1/20
Tiiranpuisto
2/20
2017
Ruostumaton teräs, noppakivi
45 cm x 158 cm x 256 cm
Sijainti: Tiiranpuisto
Tiiranpuisto on saanut nimensä Veljekset Karhumäen 1920-luvun lopulla rakentamasta Tiira -lentokoneesta. Lentäminen yhdistyy vahvasti myös puiston nimessä esiintyvään lintuun. Taiteen lähtökohtana onkin lintuperspektiivi molempiin mielleyhtymiin liittyen. Tiiranpuiston taiteessa on huomioitu puiston käyttö ja aktivoituminen viereisen hotellin ja kehäradan aseman tuoman työpaikkaliikenteen vaikutuksesta. Yhden teoksen muodostavat teräksiset Havumetsää, Lehtimetsää -veistokset ovat kuin maisemaan istuvia maakoruja.
3/20
2017
Ruostumaton teräs, noppakivi
45 cm x 158 cm x 256 cm
Sijainti: Tiiranpuisto
4/20
2017
Ruostumaton teräs, noppakivi
45 cm x 164 cm x 152 cm
Sijainti: Tiiranpuisto
Karttamerkkejä symboloivat veistokset asennettiin maastokartoista tuttuun pohjois-eteläsuuntaan. Havumetsää, lehtimetsää ovat urbaanin luonnon maamerkkejä, joita voi käyttää vaikka tapaamisen koordinaatteina tai vaihtoehtoisina levähdyspaikkoina.
5/20
2017
Ruostumaton teräs, noppakivi
45 cm x 164 cm x 152 cm
Sijainti: Tiiranpuisto
6/20
2017
Betonikiviladonta
Halkaisija: 225 cm
Sijainti: Tiiranpuisto
Tiiranpuistossa Karhumäenraittia sivuaa hotellirakennus, jonka neljä huolto-ovea avautuvat kevyenliikenteen väylälle. Tilaaja toivoi ehdotusta, jossa vaaratilanteita ennaltaehkäistäisiin visuaalisin keinoin. Hot Spots -teos perustuu lentokentän kaavakuvien merkintätapaan, jossa vaaralliset risteyskohdat merkataan värillisillä ympyröillä. Teoksen jo kaukaa erottuvat hotspotit koostuvat punaisista ja puna-mustista ympyränmuotoisista kiviladonnoista.
7/20
2017
Betonikiviladonta
Halkaisijat: 3 x 155 cm
Sijainti: Tiiranpuisto
8/20
2017
Maali, tarroitus
Sijainti: Tiiranpuisto
9/20
2017
Maali, tarroitus
Sijainti: Tiiranpuisto
10/20
2015
Pronssi, ruostumaton teräs
H: 2 x 55 cm ja 45 cm
Sijainti: Karhumäenkallio
Metsämäiseen Karhumäenkallion puistoon suunnittelemamme teos Etappi ehdottaa pysähtymistä kuulokokemukseen kaupunkimetsässä. Teoksessa liike pysähtyy hetkeksi tarjoten mahdollisuuden siirtyä yksityisen piiriin julkisessa tilassa. Teos muodostuu kolmesta retkijakkaraveistoksesta, jotka sijoitettiin kevyenliikenteen reitiltä hieman sivuun kalliolle avautuvan näkymän päähän. Teokseen voi osallistua istahtamalla. Teoksen ympäristö on luonnontilaisen omainen. Teoksen luonteeseen kuuluu hienovarainen eläminen: kevyenliikenteen väylältä kohti teosta saattaa muodostua polku, ja useasti toistettuna istuminen kiillottaa jakkaran pronssista istuinpintaa.
11/20
2015
Pronssi, ruostumaton teräs
H: 2 x 55 cm ja 45 cm
Sijainti: Karhumäenkallio
12/20
2015
Pronssi, ruostumaton teräs
H: 2 x 55 cm ja 45 cm
Sijainti: Karhumäenkallio
13/20
2015
Betonikiviladonta, maavalaisimet
6 m x 80 m
Sijainti: Karhumäenpuisto
Nousukiito toteutettiin betonikiviladonnalla ja maavaloilla. Karhumäenraitti on luonteeltaan läpikulkualue. Teosidean pontimena toimivat alueella sijaitsevan Technopoliksen startupit ja visuaalisena lähtökohtana kiitoradan lähestymiskuviot. Se sai myös oman numerointinsa kiitoradoilla käytettyyn magneettiseen pohjoiseen perustuen. Nousukiito -teoksessa korostuu rytmikäs eteenpäin meneminen ja taide aktivoituu sekä alueen läpi liikkumisen myötä että valojen avulla pimeällä.
14/20
2015
Betonikiviladonta, maavalaisimet
6 m x 80 m
Sijainti: Karhumäenpuisto
15/20
2015
Betonikiviladonta, maavalaisimet
6 m x 80 m
Sijainti: Karhumäenpuisto
16/20
2015
Kaiverrus betonikiviladonnassa
Laattakoko: 42 cm x 63 cm
Sijainti: Karhumäenaukio
Karhumäenaukion taiteessa on alueen julkisesta luonteesta johtuen mukana sosiaalinen ulottuvuus ja viestiketjumaisuus. Hyvä Vantaa -teoksessa osallistimme paikallisia asukkaita, joiden mietteitä tulevaisuuden kaupungista kirjattiin katulaattoihin lentokoneen vetämiä viestinauhojen kuvaten. Viesteissä huomioitiin myös eri kieliryhmiä.
17/20
2015
Kaiverrus betonikiviladonnassa
Laattakoko: 42 cm x 63 cm
Sijainti: Karhumäenaukio
18/20
2015
Kaiverrus betonikiviladonnassa
Laattakoko: 42 cm x 63 cm
Sijainti: Karhumäenaukio
19/20
20/20